Olen 44-vuotias koiraharrastaja Oulusta, Herukasta, jonne muutin koirieni kanssa Iistä kesällä 2019 asumaan. Koiria minulla on tällä hetkellä kotona 10, sijoituksessa on tällä hetkellä jokunen narttu. Avopuolisoni Harri myös osallistuu koirien hoitoon ja 23-vuotias tyttäreni käy auttamassa aina kun on tarvetta.
Koko ikäni olen puuhastanut eläinten parissa.Lapsuudenkodissani Lumijoella meillä oli 4 koiraa, joiden hoito kuuluiminunkin arkeeni niin lenkittämisineen kuin ruokkimisineenkin.
Ensimmäisen oman koirani sain pienenä tyttönä. Koira oli samojedinkoira Pakkastuulen Lumikuono "Lilli". Lilli tuli perheeseemme sijoituskoirana ja se on tehnyt yhdet pennut Pakkastuulen kennelin nimiin. Muutamia kertoja sitä käytettiin myös näyttelyssä näytillä.
Opiskelu aikanani Lilli eleli seuranani Raahessa, kunnes jouduin ystävästäni luopumaan sen sairastuttua vuonna 1997.
Elämä tuntui tyhjältä ilman koiraa ja aloinkin heti etsimään uutta koirakaveria itselleni. Kirjoista oli monet kerrat pistänyt silmääni suomenlapinkoira ja olin mieltynyt rodun ulkonäköön kovasti.
Näin sanomalehdessä ilmoituksen, jossa oli sopivasti sillä hetkellä pentuja kaupan Muurolassa ja niitähän piti lähteä katsomaan. Tottahan sieltä sitten yksi pörröinen tyttöpentu matkaan lähti. Näin meille muutti se ensimmäinen lapinkoirani Siru (Paukapää Siru), joka suuresti vaikutti kauniilla ulkonäöllään ja ihanalla luonteellaan mieltymykseeni tähän rotuun.
FIN MVA V-06 Paukapää Siru Rokuan erikoisnäyttelyssä vuonna 2008, kuva: Sanna ParviainenKoiranäyttelyt olivat minulle tuttuja jo pienestä pitäen. Melkein aina roikuin äitini matkassa näyttelyreissuilla ja kun ikää tuli tarpeeksi, aloin harrastamaan junior handleria tätini vihikoiran kanssa. Välillä menestyimmekin ihan kivasti. Sirua ei ollut tarkoitus viedä näyttelyyn ollenkaan, vaan pitihän sinne nyt kumminkin kokeeksi lähteä. Sirun hienon näyttelymenestyksen myötä on näyttelyistä tullut osa elämääni ja paljon tulee kierrettyä ainakin lähialueen näyttelyitä vuoden aikana. Viime aikoina olemme myös eksyneet ulkomaille.
Sirun myötä kasvoi myöskin haave alkaa kasvattamaan tätä ihanaa rotua. Sirulle etsittiin kiva sulho, mutta meillä oli niin huonoa tuuria, ettätyttö sairastui kohtutulehdukseen pian astutuksen jälkeen ja sitä myötä jouduttiin kohtu poistamaan. Unelmien toteuttaminen siirtyi siitä syystä kauas tulevaisuuteen. Jäipähän minulle sitten aikaa tutustua rotuun kunnolla.Kennelnimen Jehnajan sain vuonna 2001. Ensimmäinen pentueeni syntyi vihdoin vuonna 2006.Pentuja syntyy muutama pentue vuodessa, yleensä yksi pentue kerrallaan, niin jää aikaa keskittyä kunnolla uusiin tulokkaisiin.
Asustelemme rauhallisella alueella Oulussa ja koirat oleskelevat vaihtelevasti ulkona ja sisällä meidän ihmisten seurana. Pääasiassa koirat elävät normaalia lemmikin elämää metsälenkkeineen ja tv:n katseluseurana sohvalla.
Pennuille meillä on oma huone, missä tulevat äidit saavat rauhassahoitaa pieniään. Kunhan pennuille tulee ikää tarpeeksi, ne pääsevät tutustumaan muihin koiriin ja ulkoilevatkin sään salliessa.Kaikki pentueeni suunnittelen hyvin tarkasti. Tärkeänä pidän luonnetta ja terveyttä rodunomaista ulkomuotoa ja tervettä rakennetta unohtamatta.Arvostan kasvattajan avoimuutta ja rehellisyyttä, kaikki mahdollisetikävätkin asiat tuon julki kotisivuillani. Asioiden salaaminen ei ainakaan vie tätä rotua eteenpäin. Annan nartuilleni hyvin aikaa palautua pennutuksesta, koska koirani ovat minulle todella tärkeitä perheenjäseniä, enkä halua rasittaa niitä liian tiheällä pennuttamisella. Kotona olevaa koiramäärää ei ole tarkoitus kasvattaa "satapäiseksi", haluan kyetä antamaan kaikille huomiota ja tarvitsemaansa liikuntaa/hoitoa.Mikäli kotiin ei ole mahdollisuutta jättää pentua, niin jokaisesta pentueesta tullaansijoittamaan se minun silmääni lupaavin narttupentu yhteistyökykyiseen,luotettavaan ja sopivaan kotiin.Tavoitteenani on saada tulevina vuosina aikaiseksi "tervepäisiä", kaikin puolin terveitä ja rodunomaisia lapinkoiria. Olen kasvattieni omistajien tukena ja apuna aina tarvittaessa koko koiran eliniän ajan ja kaikki kuulumiset ovat aina tervetulleita.Minuun voi ottaa rohkeasti yhteyttä ja koiriini saa tulla myös tutustumaan, kunhan ajasta sovitaan.
Vuonna 2019 suomen kennelliitto myönsi minulle vuolasvirtapalkinnon erittäin ansiokkaasta kasvatustyöstä. Tästä suurin kiitos kuuluu aktiivisille kasvattieni omistajille, Kiitos!
